VOIMALA
Nastola-seuran toimisto

Olemme vuokranneet yhdistykselle tilat Lahti-Energialta, jossa on toimisto, kankaankudontatilat ja mahdollisuus kokoustaa ja harrastaa.
Tiloja voivat hyödyntää myös muut, silloin kun se on vapaana.
Voit kysyä lisätietoja tilasta ja sen mahdollisuuksista

Foto: Merja Kittelä

Toimintamme tukikohta

Ruokotie 2, Nastola

Nastolan ja Lahden kuntaliitoksen myötä vuonna 2016 Wellamo-opiston Nastolan kankaankudontaryhmä menetti opetustilat Kirkonkylän vanhalla puukoululla. Nastola-Seura turvasi suositun kankaankudonnan jatkumisen vuokraamalla tilat Lahti Energialta.

Samoihin tiloihin saatiin seuralle oma toimistohuone ja kokoontumismahdollisuus muille ryhmille, jotka olivat menettäneet vakiopaikkansa.  Tilassa voidaan järjestää myös muita kursseja ja hyväntekeväisyysprojekteja.

Kesällä kangaspuissa olevia loimia voi kutoa 25 €:n kuukausimaksulla. Työn alussa annetaan henkilökohtaista opastusta. Mikäli puita on tyhjänä, voi myös luoda ja laittaa omia loimia.

Kuva kirjavista maton loimista ja valkoisista kuteista.

Lukuvuodella 2024-2025 Wellamo-opistolla on Voimalassa kaksi kankaankudontaryhmää, maanantaina aamupäivällä ja torstaina illalla.

Keskiviikkoisin klo 13.00 – 15.00 on avoimet ovet, jolloin voi tulla kahvittelemaan ja tekemään käsitöitä. 4.9.-18.12.2024 erityisteemana on valmistaa lahjoja Päijät-Hämeen keskussairaalasta kotiutettaville lapsille ja nuorille. Lahjat toteutetaan neuloen, ommellen ja virkaten. Samalla voi kartuttaa omia käsityötaitoja.

Foto: Erkki Hämäläinen

Lisätietoja:
Mirja Jerndahlilta
(puh. 0400 769610)

Voimalasta virtaa Nastolaan!

  • Pöydän päällä on laptop ja kaksi ihmistä suunnittelevat jotakin vihkoon. Kuvapankki: Unsplash.

    Kokousta

    Toimistollamme on hetkiä, jolloin tilassa ei ole aktiivista käyttöä. Tällöin on mahdollista vuokrata tilaa omia kokouksia varten.
    Jos olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta, ole yhteydessä seuran jäseniin soittamalla tai laittamalla meille viestiä.

  • Kangaspuut päältäpäin kuvattuna, vain loimet näkyy sekä sukkula. Foto: Erkki Hämäläinen

    Kudo

    Voimalassa on 14 kangaspuuta, joilla pidetään sekä omia lyhytkursseja, että Wellamo-opiston kursseja. Kurssien väliajoilla voi käydä kutomassa 25 €:n kuukausimaksulla.
    Lisätietoja kankaankudonnasta Mirja Jerndahl: 0400 769610

  • Nastola-seuran toimisto ulkoapäin kuvattuna. Valkoinen, matala rakennus, jonka vieressä kasvaa mäntyjä. Foto: Erkki Hämäläinen

    Harrasta

    Tiloissamme voi tulla pitämään harrasteporukan kanssa tapaamisia sopimalla ajan etukäeen. Tiloihin kannattaa tulla tutustumaan etukäteen esimerkiksi avoimien ovien päivänä keskiviikkoisin klo 13-15.

Foto: Erkki Hämäläinen

Sepian värinen kuva Voimalan, eli Nastola-seuran toimitilojen ulkopuolelta. Foto: erkki Hämäläinen

Mitä, miten?

  • Voit poiketa tutustumaan avoimien ovien aikaan joka keskiviikko klo 13-15, millainen paikka Voimala on.
    Täällä voi mm. osallistua seuran toimintaan, kokoustaa omia juttuja, tulla mukaan kutomaan kangaspuilla, tai pitää harrasteporukan tapaaminen tiloissa.

  • Olemme yhdistyksenä voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, joka rahoittaa tiloja ja ylläpitää toimintaa mm. jäsenmaksuilla. Maksamalla jäsenmaksun mahdollistat mielenkiintoista toimintaa Nastolaan kaiken ikäisille. Lisäksi saat tietoa mukavista tapahtumista ja projekteista, josta voi olla paljon iloa ja hyötyä sinulle.

  • Halutessasi voit maksaa kannatusjäsnemaksun, joka on normaalia jäsenmaksuasuurempi. Maksutiedot löydät Yhteystidot-sivulta.

  • Pieni keittiö, kokoustila sen yhteydessä, toimisto, sekä matonkudontapaikka.
    Tilat eivät ole suuret, mutta riittävät mainiosti muidenkin tahojen toimintaan, jolla tilantarve ei ole suuri.
    Tilat on katutasossa ja edessä on parkkipaikat.